torstai 29. maaliskuuta 2012

Kansanhiihto 2012


Myllylästähän
se kertoo vaikkei sitä
ääneen sanota.






                                 

Lisää esityksestä

3 kommenttia:

  1. Olisin antanut ainakin kolme tähteä, melkein neljä. Mutta mun mielestä yksilöurheilu on ihan tajuttoman mielenkiintoista. Miksi toisten ruumis ja mieli kestää ja miksi toisten ei. Muutaman kohtauksen, Kirvesniemen ja Kettutytön, olisin jättänyt pois, mutta muuten toimi.

    VastaaPoista
  2. Osasin odottaa, ettei mielipiteemme ehkä kohtaa tämän kohdalla...

    Mua puolestaan häiritsi se, että tarinan ilmeinen esikuva häilyi taustalla kuitenkaan kertomatta suoraan siitä, en myöskään pitänyt esityksen rakenneratkaisusta tai Esko Aho -kertojahahmosta. Sankaruusteema, jolla esitystä mainostetaan, jäi myös keskeneräiseksi. Ja tietenkin taustalla kummittelee myös vastenmielisyyteni suuren näyttämön edellyttämää estetiikkaa kohtaan. Joten kaiken kaikkiaan, en okein innostunut.

    Maaninkavaaraa en ole nähnyt (tai lukenut), se voisi olla myös kiinnostava yksilöurheilun kuvaus?

    VastaaPoista
  3. Mutta mä ymmärsin että Myllyaho oli pakotettu jättämään Myllylän nimi pois? Sukulaisten toimesta tms? Siksi se ei mua häirinnyt kun kuitenkin näin sen Myllylänä koko ajan, tai siis ajattelin että se oli ohjaajan näkemys. Yleensä en kestä tommosia kertojia, mutta jostain syystä tämä toimi, tai ei ainakaan häirinnyt. Ja kun oli puhe niistä videoista, niin tässä olivat mun mielestä tosi hyvin toteutettuja, ja metsästyskohtaus oli ihan nerokas. Ja Juha Varis oli mun mielestä Tosi Hyvä.

    Maaninkavaaraa en ole lukenut, en ole ikinä innostunut yhtään Nousiaisesta, tuntuu jotenkin niin värittömältä, mutta ehkä joskus pitäisi kokeilla. Mutta jos jotain aivan huikeaa urheilukirjallisuutta haluat lukea, niin Andre Agassin elämäkerta. Luin melkein yhdeltä istumalta, nerokkaasti kirjoitettu ja siinä on kaikki mahdolliset ainekset tarinaan jota ei uskoisia todeksi ellei se olisi totta. On yksi lempikirjoistani.

    VastaaPoista